Näille sivuille kirjoitan ajan ilmiöistä ja maailmanmenosta, ellei sitten ajattelematon puhelinmyyjä häiritse soitollaan ja kaupittele kymmenosaista tietosanakirjasarjaa tai kissaeläin huuda jääkaapin edessä ruokaa tai iske Heikotus tai etten haaveile elämästä Strömsöstä tai tule joku muu ylitsepääsemätön este.

Nalkuttavia naisia ja lentäviä lehmiä (28.10.2004)

Minä en usko että nalkuttavia naisia on olemassakaan. On vain miehiä jotka eivät osallistu kotitöihin.

Köyhät kyykkyyn (17.4.2004)

UPM:n uusi pomo kuulemma saa kuukaudessa palkkaa
65 000 euroa, näin tiesi valtakunnallinen sanomalehti kertoa. Edellinen johtaja oli kuitenkin saanut 90 000 e/kk.
Tuli siinä sitten mieleen, että mitenkähän tämä uusi pomo tulee lainkaan toimeen noinkin pienillä tuloilla? Meneeköhän sillä nyt kesämökki myyntiin ja tie sossuun?

Sanonnat ja mietelauseet (9.3.2003)

Viisaat ja iloiset suomalaiset ne osaavat sitten sanoa näppärästi "Jos kaikki on parhain päin, niin kohtapa jotakin sattuu". Ja vielä välkymmät ja ilomielisemmät pukahtavat siihen "Itku pitkästä ilosta". Lopuksi kukaan ei ymmärrä enää mitään, ja kaikki jatkuu suurin piirtein samallalailla kuin ennenkin. Iloluontoista kansaa!

Sanomalehtien uutisissa saattaa olla maininta "alkoholilla oli osuutta asiaan". Miten niin "alkoholilla oli osuutta asiaan"? Miksei voida suoraan sanoa, että "olivat perskännissä"?

Ei tässä mitään (9.3.2004)

Miksi sitä pitää kauppamatkalla liukastuessaan ja kaatuessaan katuun nousta äkkiä ylös ja käyttäytyä kuin mitään ei olisi tapahtunut? Jatkettava matkaa reippaan ja iloisen oloisena vaikka pyhähousut olisivat yhtäkkiä paikkauksen tarpeessa ja polvesta vuotaisi veri niin että Punainen Ristikin hälyttäisi jo veripankkia paikalle?

Lapset sitä vielä kaatuessaan tai ojan pohjalle kajauttaessaan päästävät ilmoille sen päiväisen metelin ja huudon. Mutta mitä vanhemmaksi ihminen elää, sitä varmemmin hän toteaa ohikulkijoiden huolestuneisiin tiedusteluihin "ei tässä mitään" ja ottaa päänsä kainaloon, ja jatkaa näennäishuolettoman näköisesti matkaa kuin maailman onnettaret olisivat hänen puolellaan.

Seuraavan kerran kun minä liukastelen hiekoittamattomilla teillä, en nouse salamannopeasti pystyyn ja totoea "ei tässä mitään" vaan jään makaamaan katuun ja huudan kovaa ja korkealta poliisia ja palokuntaa apuun.

Yksilöllisiä ja lahjakkaita lapsia (7.3.2004)

Luin yksi päivä Helsingin Sanomien yleisönosastosta tarinan pojasta, joka ei suostunut käyttämään koulussa viivotinta, koska se hänen ja hänen vanhempien mielestä olisi rajoittanut pojan luovuutta.

Nykyään onkin niin, että jos lapsi sattuu kaatamaan kaurapuuroa pakoputkeen, häntä sanotaan kekseliääksi ja luovaksi. Jos toinen kakara taas sattuu heittämään lajitoverinsa kumisaappaat päiväkodin ikkunasta ulos, hänessä on draaman tajua.

Pienenä lapsena minä menin ja onnistuin rikkomaan levysoittimen neulan (nykynuoriso tuskin edes tietää millainen oli tällainen seitsemänkymmentäluvun rokkikone, jolla soitettiin vinyylejä), ja sain siitä hyvästä korvatillikan. Ei kirmannut kukaan minua puolustamaan ja kehumaan oma-aloitteiseksi tekniikan ihmelapseksi. Taidettiin vain sanoa simpuran kakaraksi.

Takaisin etusivulle