Keppostelua

Siamilaisen omistajana saa tottua kaikkeen mahdolliseen - ja mahdottomaankin. Keppostelu ja muut yliluonnolliset ilmiöt kun kuuluvat päivittäiseen elämään. Epäilyttävä räsähdys tuo tietenkin mieleen mahdolliset syylliset, mutta yleensä kun on kirjat revitty kirjahyllystä, tytöt istuvatkin toisella puolella huonetta hiukset nätisti keskellä päätä jakauksella, häntä huolellisesti asetettuna vartalonmyötäisesti kiepille, majesteetillisen arvokkaina. Katsovat minua ja sanovat "Mitä ihmettä tapahtui? Me katseltiin tässä vain ikkunasta ulos, ja sitten kuului joku rysähdys. Melkein säikähdettiin."

Eräänä päivänä tullessani töistä kotiin, ihmettelin olohuoneen maton alla olevaa muhkuraa. Kurkistin maton alle ja siellä oli keittokirja. Miten paksu ja painava keittokirja oli päätynyt keittiön pöydältä olohuoneen maton alle?

Entä miten työpäivän aikana kissa oli joutunut kaappiin? Tullessani kotiin, ovella oli vastassa vain Fiitu - Adan löysin myöhemmin lukitusta kaapista. Fiitu on nimenomaan se, joka saa halutessaan kaapin kuin kaapin oven auki. Luultavasti Fiitu oli aukaissut kaapin oven, Ada mennyt sisälle ihmettelemään, ja Fiitu paiskannut kaapin oven kiinni!

Muutamia kertoja olen jäänyt kesken työpäivän ihmettelemään laukustani löytyviä hiiriä (lelu-sellaisia). Myös kengistäni olen joskus löytänyt hiiriä - jos olen kenkiäni löytänyt lainkaan, ne kun saattavat olla jossain ihan muualla kuin eteisessä johon olen ne jättänyt.

No hyi, yäk, en syö

Miten on mahdollista omistaa niin kaksi erilaista kissaa? Toinen syö mitä vaan, sukkahousuista ja saunan lauteista jauhelihaan ja juustoon. Ja purkkiruokamerkilläkään ei ole niin väliä. Toiselle ei taas kelpaa juuri mikään.

Tuoreruokahan olisi terveellistä, mutta pulma onkin miten saada ne menemään kaupaksi. Fiitun mielestä niin sydän kuin possunsuikaleetkin on hyi-yäk. Laittaessani tuoreruokaa lautaselle minua katsotaan ensin pitkään olenko todella tosissani. Seuraavaksi Fiitu ravistelee tassujaan jo pelkästä ajatuksestakin (niin inhottaa), ja juoksee sitten saman tien sängyn alle piiloon tai saunan lauteille. Ja minä jään keittiöön kuuntelemaan tasaista marmatusta toisesta huoneesta - Fiitu siellä vain kertoo Adalle järkyttyneenä, mitä kamalaa hänelle äsken yritettiinkään tarjota.

Joskus tosin Fiitukin suostuu maistamaan palan jauhelihaa. Ei suinkaan omasta ruokakupistaan, vaan olohuoneen matolta sopiviksi suupaloiksi paloteltuna. Joskus olen yrittänyt päästä helpommalla ja istunut itse sohvalla televisiota katsellen ja heitellyt Fiitulle lihanpaloja. Jos lihanpala menee vähänkin kauemmaksi, Fiitu ei ole huomaavinaankaan sitä. Jos se taas osuu vahingossa hänen silkkiturkilleen, Fiitu juoksee viivana sängyn alle huutaen että heitin sen tahallani häntä päin.

Fiitu on ilmeisesti tajunnut, että olemme Nynnyjä ja Helppoja Käsitellä. Tietynmerkkiset kissanruuat eivät kelpaa, mutta meidän käydessämme ruokapöytään, ilmestyy vapaana olevalle tuolille pieni nokikuono silmät kiihtymyksestä kierossa. Kuinka hyvää onkaan hillo ja paahtoleipä, oliivit, oregano pitsan päällä!

Olemme yrittäneet antaa Kissoille pari kertaa viikossa Pirskatti-vitamiinitabletin. Adan kohdalla pillerin anto on helppoakin helpompaa, vaan ei Fiitun. Pilleri ei mene varmuudella alas kuin pitkällisen painiottelun päätteeksi, jossa toinen pitää Fiitua paikallaan, ja toinen avaa kissan suun ja heittää pillerin sinne. Tosin joskus käy niin, että kun luulemme pillerin jo olevan kissan vatsassa, Fiitu kävelee suurieleisesti keskelle olohuonetta ja kaivaa pillerin poskestaan ja sylkäisee sen lattialle.

Joskus olen yrittänyt piilottaa vitskut iltaraksujen joukkoon. Vaan Fiitulle ei riitä, että söisi vain raksut ja jättäisi pillerin mielenosoituksellisesti lautasen reunalle. Ei, Fiitu piilottaa näitä vitamiinipillereitä sohvatyynyn väliin tai heittää ne pitkässä kaaressa olohuoneen toiselle puolelle.

Se on är-yy

Aktiivisia yhdistysihmisiä, niitä meidän Tytöt ainakin ovat. Toisinaan päivän mittaan Ipanat kerääntyvät tietyyn huoneeseen puhua papattamaan ja selvittämään yhdistysten toimintaa. Tähän meneessä tietääkseni perustettu on ainakin Karhaltajat ry ja Maton Ruttaajat ry. Joskus Tytöt ovat niin innostuneita yhdistystoiminnasta, että intoutuvat selvittämään meille yhdistyksen kiemuroita neljältä aamuyöllä!

Aktiivinen yhdistystoiminta vaatii tietysti veronsa - kunnon päivätorkut silloin tällöin. Toisinaan tytöt vetävät illallakin hirsiä siihen malliin kuin olisivat koko päivän paiskoneet töitä liukuhihnalla.

Ja mistäs sen tietää vaikka olisivatkin. Onhan Adakin ollut töissä aikoinaan Keittokomeron Oy:n Tuulenvireen Haistelijana, josta hän sai sittemmin potkut (piti liian usein kahvi- ja ruokatunteja).

Takaisin etusivulle
Tarinasivulle