|
Ulkoilua ja reippailua Kaupungissa ei saada ulkoilla kuin valjaissa. Ensimmäiset kerrat kun meille oli puettu valjaat päälle, päätimme leikkiä kuollutta ja makasimme eteisen lattialla pitkin pituuttamme emmekä suostuneet liikkumaan mihinkään suuntaan. Jossain vaiheessa kuulimme sarkastisen lausahduksen, että olisimme päässeet jonnekin historian lehdille (onko historia siis puu?), kun suostuimme vihdoin etenemään ulos saakka! Ulkoilusta annoimme mielipiteemme: "Tämä ruoho kutittaa jalkapohjia", "Tämä sora tuntuu tassun alla inhottavalle", "Miksi täällä on muita ihmisiä?", "Menkää kaikki pois että me saadaan olla rauhassa!". Harkitsemme tälläkin hetkellä kirjan kirjoittamista aiheesta "Sorapihojen laatoitus - jokakissan unelma". Nykyään osaamme kulkea valjaissa jo hyvin - vaikkakin autot, pyörät ja lastenvaunut pelottavat. Mutta maalla se vasta mukavaa onkin. Kesäpaikassamme metsän ja peltojen keskellä saamme ulkoilla ilman valjaita ja hihnaa (tosin silloinkin Emäntä on kyyläämässä ja vahtimassa ja komentelemassa). Ulkoilut ovat sujuneet muuten hyvin, paitsi että vessahädän takia on aina pakko päästä sisälle (vain moukat ja juntit pissivät muualle kuin hiekkalaatikkoon) ja huutaa joku avaamaan ulko-ovi. Maalla ollessamme huolehdimme myös
Emäntämme liikunnasta. Kun Emannuus yrittää saada
meitä sisälle, päästämme sen metrin päähän
kunnes singahdamme pihan toiselle puolelle karkuun. Näin harrastamme
juoksua pitkin ja poikin peltoja naapureitten katsoessa kateellisina hippaleikkiämme
kun eivät pääse mukaan! |
|