![]() |
|||||||
|
Sanovat että näytän pieneltä ja hauraalta, mutta että kiipeilen kuin apina ja karjun kuin leijona. Ulkoillessa minun onkin heti kiivettävä puuhun ja huudeltava ventovieraille ohikulkijoille "Katsokaapa Minua, enkä olekin korkealla, enkö olekin Taitava?" (ja lällätettävä Isolle Siskolle joka pelkää sohvaa korkeampia paikkoja). Sisällä osaan hyppiä kaappien päälle ja korkeille hyllyille, ja huudan sitten "Tulkaa heti kaikki katsomaan missä Minä olen!". Sanovat vielä, että perusolemukseni on Hienon Leidin, Siamin Prinsessan. Minusta onkin tärkeää pitää linjat kunnossa ja asu siistinä sekä käyttäydyttävä hillitysti. Askellustapani on sievä, tassua ristiin toisen eteen kuin catwalkilla. Ruokaillessani en hotki enkä roiskuta ruokaa ympäriinsä kuten Isosiskoni vaan osaan syödä siististi pienen suupalan kerrallaan ja juoda vettä taiturimaisesti pisaraakaan pudottamatta. Lisäksi olen tarkka ruuan laadun suhteen (Isosiskoani pidän toisinaan junttina, hänen lempiruokaansa kun on makkara!). Toisinaan pyydän jotakuta ihmistä, jolla ei näytä olevan tärkeämpääkään tekemistä, tarjoilemaan päivän lounaan sohvalle tai kiipeilypuuhuni, lattialta syöminen kun tuntuu niin vulgääriltä. Tosin joskus, kun oikein närkästyn ja kukaan ei näytä tajuavan Tilanteen Vakavuutta, saatan hetkeksi luopua hillitystä käytöksestäni ja kajauttaa kuuluvan ja kuuluisan wäääääy-huutoni. |
|||||||
![]() |
|||||||
|
Ja kun oikein joku asia jännittää, voi silmäni mennä kiihtymyksen vuoksi vähän kieroon. |
|||||||